tiistai 3. marraskuuta 2015

Ostoksia

Tänään kävin Citymarketista shoppailemassa pari juttua samalla, kun heitin poikaystävän töihin. Mukaan eksyi hoitoaine, saippua, sekä Iirolle uutta ruokaa ja sille ja pupuille herkkuja.

En jaksa enää stressata hamsterin ruokinnasta, niin paljon kuin joskus. Enkä jaksa enää tuhlata energiaani siihen, että yritän tehdä kaiken niin oikein, kuin mahdollista. En todellakaan jää lukemaan väittelyitä hamsterin ruoasta, lisäaineista ja kaikesta mahdollisesta. Toisin kuin silloin joskus, kun otin sydämen asiakseni, että hamsterini saavat täydellistä ravintoa. Ja että muitakin pitää valistaa siitä.

Onneksi tässä muutaman hamsterittoman vuoden aikana ehdin unohtaa ja päästää irti kaikista kärkkäimmistä mielipiteistäni ja "oikeista" tavoista miten hoitaa hamsteria.

Tottakai välitän eläimistäni aivan uskomattoman paljon, mutta luulen että Iiro voi ihan yhtä hyvin sai se sitten Best Friendin markettiruokaa, vai jotain kalliimpaa ja parempaa.

Ja niiiin: Ihan sama, kuinka hektisesti olen etsinyt tietoa hamsterin ruokinnasta, ja kuinka olen käyttänyt aikaa nyppien mahdollisia väriainenappuloita pois siemensekoituksista, jokaikinen hamsterini on sairastunut. Kasvaimia jokaisella, tulehduksia, Cushing.

Hamsteri on niin lyhytikäinen eläin, että en usko ruokavaliolla ehtivän olla ihan hirveän suurta vaikutusta eläimen hyvinvointiin. Tarkoitan siis ettei esim. sillä millaista siemensekoitusta hamsteri saa, ole niinkään väliä. Tottakai se heti vaikuttaisi eläimen vointiin, kun se eläisi jollain ihan järjettömällä, vaikka suklaakekseillä. Mutta niin kauan kuin hamsteri saa hamsterin ruokaa, voi se varmasti ihan hyvin (jos se ruoasta on kiinni).

Enpä stressaa enää, annan Iirolle kaiken mahdollisen mitä se tarvitsee, mutta tällä kertaa maalaisjärkeä käyttäen. Hyvin se voi ♥

Kuva myös Sulosta, jota ei kauheasti täällä blogin puolella ole näkynyt.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti