keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vuosi pähkinänkuoressa (2/2)

Elokuu 2017

Kesän lopulla lähdin vielä Kajaaniin mökkeilemään ja reissaamaan uudestaan Lappeenrantaan. Lopuksi ajeltiin Jaanan kanssa puput messissä Muhoksen kautta Ouluun. Muhokselta napattiin kyytiin uros Mantalle ja haettiin vielä oma kasvattini Rainier "Justus", jolla Jaanan Mamma-pupu astutettiin. Meillä oli melkoinen meininki täällä kun astutettiin kaksi naarasta kerralla. Molemmat astutukset sitten onneksi onnistuivat niin kuin toivottiin.




Syyskuu 2017 

Syyskuun 11. päivä meille sitten syntyikin nelipäinen pienirex-poikue. Kaikki terveinä ja hyvinvoivina. Tämänkertainen synnytys oli jännä kokemus, koska satuin olemaan kotona kun tajusin synnytyksen alkaneen. Huomasin Mantan alkavan repiä karvaa itsestään ja ravaamaan pesäkopissa. Annoin sille sitten omaa rauhaa, mutta kävin välillä ovella kurkkimassa ja kuuntelemassa mitäs siellä tapahtuu. 


1. Sierra, Luonnonsoopeli naaras, 2. Prima, Musta white naaras
3. Tempo, Ruskeasoopeli naaras, 3. Atlas, Musta otter perhonen uros

Marraskuu 2017

Ehdin juuri ja juuri saada kaikki poikaset uusiin koteihinsa pois jaloista, kun lähdin äidin kanssa reissuun Oulusta Lohjalle hakemaan jotain mistä olen haaveillut koko ikäni. 24.11 koitti elämäni yksi ikimuistoisimmista päivistä kun sain vihdoin syliini oman koiran. Se muutti mun elämää ihan hurjasti, ja nykyään täällä pyörii kanien lisäksi jaloissa 4 kuukautta vanha pirulainen, Venäjänbolonka Alma.

 Jos ketään kiinnostaa, niin Almaa voin tarkemmin esitellä ihan omassa postauksessa. Hän on ihan mahdoton sydämiensulattaja tämä neiti. ♥


2018


Mitä tästä eteenpäin tulee tapahtumaan, niin tälle vuodelle on heti alkuun tiedossa kaikenlaista muutosta. Ensi kuussa muutamme eläinlauman kanssa taas; tällä kertaa meitä odottaa omakotitalo. Oon niin etuoikeutettu kun saan mahdollisuuden tämän ikäisenä, työttömänä, sinkkuna muuttaa yksin omakotitaloon. Siellä onkin sitten eläimille pihaa jossa juoksennella. Monta huonetta, joten saan kanit omaansa ja muussa talossa pystyn pitämään vaikka johtoja lattialla, se tulee olemaan melkoista luksusta. 

Ensi kuussa aloitamme myös Alman kanssa pentukoulun, jotta tästä pienestä tulee hyvin sosiaalistettu ja koulutettu koirakansalainen. En malta oottaa mitä tulevaisuus tuo ja että nään tämän pirulaisen kasvavan isoksi koiraksi ♥

2 kommenttia: